JormaValli Valituksia.

Julkinen liikenne

JULKINEN LIIKENNE

 

Vaihdoin työpaikkaa. Entisen lähes kahdenkymmenen kilometrin työmatkan tilalle tuli alle viiden  kilometrin matka. Pienensin siis samalla hiilijalanjälkeäni, joka on tärkeä arvo nykyään. Ainakin median perusteella.

Aloitin silti työni kulkemalla omalla autolla. Menomatka töihin sujui kohtuullisen jouhevasti ruuhkasta huolimatta, enkä kokenut sitä (ruuhkaa) rasittavaksi. mutta kotiin lähtiessäni juutuin autojonoon, joka ei tuntunut liikkuvan ollenkaan. Kotimatka kesti lähes kaksi kertaa pidempään kuin töihin tulo, vaikka matka pysyi samana.


Ruuhkasta viisastuneena mietin muita mahdollisia keinoja hoitaa työmatka sujuvammin. Koska en ole ikinä ollut varsinaisesti mikään ulkoilmaihminen ja oli pakkaskausi, joka tosin tänä vuonna näyttäytyy varsin outona jäisenä kaljamakautena, heitin jo kättelyssä syrjään polkupyörän. Se vaatisi investointia nastarenkaisiin, koska en uskonut pysyväni pystyssä noilla jääurilla ilman niitä.

Päätin siis jättää pyöräilyn aloittamisen myöhemmäksi kevääseen.

 

Ainoa toimiva vaihtoehto tuntui olevan julkinen liikenne ja bussi, jolla pääsisin ilman ruuhkassa istumista näppärästi töihin ja kotiin.

 

Vähänpä poika tiesi realismista.

Aloitin heti seuraavana aamuna. Kävelin aamusohjossa räntäsateen kanssa kilpaa lähimmälle pysäkille. Ei tämä mitään, mietin, onhan pysäkillä katos missä olen suojassa sateelta ja tuiskulta. Bussejakin kulkee tästä kohtaa vähän väliä, joten ei tarvitse olla tarkka aikatauluista. Pian paikalle saapuikin bussi, johon äänettömien ja surumielisten kohtalotovereideni kanssa kiipesin.
Ensimmäinen järkytys oli siinä, että bussi oli tupaten täynnä. Jouduin painautumaan ns. tappituntumalle vieraan miehen selkää vasten ja vilauttamaan maksukorttiani jonkun toisen kainalon alta päätteelle, maksaakseni matkani.


Ilma oli sakeanaan hikeä, märkiä vaatteita ja aivastelua ja yskimistä. Ihmiset tuijottivat apaattisina joko jalkojaan tai kännyköitään, oli vaikea hengittää ja vaikea uskoa auton kyljessä olevaa “Air conditioned” -mainosta.


Toinen järkytys oli bussikuskissa. Hän oli ilmeisesti joko entinen jokkiskuski tai saanut ajo-opetuksensa jossain, missä pitää väistellä miinoja ja kranaatteja, sen verran vauhdikasta meno oli.
Kun kiihdytettiin, kaasu painettiin kerrasta pohjaan, kun hidastettiin jarrua pumpattiin täysillä ja matkustajat heiluivat edestakaisin, yrittäen kuka mitenkin parhaansa mukaan pysyä pystyssä ja olemaan kaatamatta itseään ja toisiaan. Välillä kun tultiin risteykseen “vanhoille vihreille”, ei voinut olla varma painaisiko kuski kaasun pohjaan vai suorittaisiko hätäjarrutuksen. Hätäjarrutus oli pahempi, koska silloin taas mummoa kaatui!

 

Matkan aikana matkustajat pyrkivät myös ulos autosta, en tiedä johtuiko se kyydistä, vai tulivatko he oikeasti perille, mutta täpötäydessä bussissa pyrkiminen etuovelta keskiovelle täynnä ihmisiä olevaa käytävää pitkin ei vaikuttanut kauhean helpolta. Tiedättehän, bussissa ei saa kulkea etuovesta ulos, vaikka olisit kuinka lähellä sitä ja vaikka takaovelle olisi kuinka vaikea siirtyä.

 

Ei myöskään ollut itsestään selvää, että pääsisit bussin kyytiin, vaikka olisitkin asianmukaisesti huitomalla sen pysäyttänyt ja vaikka keskiovesta olisikin päässyt muutama onnekas ehjänä ulos. Pari kertaa näin, kuinka pysäkillä seisova jätettiin sinne seisomaan siitäkin huolimatta ettei se siitä ahtaammaksi olisi tullut. Pysäkille jätettyjen ilme oli näkemisen arvoinen.

 

Jos erehdyit juoksemaan pysäkille pari sekuntia liian myöhään ja bussikuski ehti laittaa oven kiinni, myöhästyit. Siitä huolimatta että ehdit seisomaan oven edessä odottelemassa milloin bussi lähtee pysäkiltä liikkeelle. Ovea ei saa auki kun se on kerran suljettu.

Huomasin joillakin kuskeilla olevan kilpailu siitä, kuka ehtii nopeiten sulkea oven matkustajien nenän edestä. Mitä useamman matkustajan sait jätettyä pysäkille, sitä enemmän pisteitä. Ilmeisesti.

 

Sääliksi kävi pieniä koululaisia, jotka tuntuivat tallautuvan aikuisten jalkoihin. Kiitin mielessäni itseäni ja vaimoani siitä, että älysimme muuttaa lähemmäs poikamme koulua siinä vaiheessa kun kaupunki lopetti taksikyydityksen. Siitä asti hän on voinut kulkea koulumatkansa kävellen.

 

Kotimatka alkoi juoksulla lähimmälle bussipysäkille. Takaisinpäin autoja ei kulkenutkaan yhtä tiheään ja jos en ehtisi ensimmäiseen bussiin, olisi joko valittava puolen tunnin odottelu tai vaihtoehtoisesti kävellä puolet matkasta seuraavalle pysäkille josta taas kulkisi autoja muutaman minuutin välein kotia kohti. Jouduin varastamaan työnantajalta pari minuuttia ehtiäkseni bussiin, sillä nälkä alkoi olla hirvittävä ja kotona odotti ruoan teko, sekä muut arkiaskareet.

Bussi saapui ja oli taas lähes yhtä täynnä kuin aamullakin. Samat apaattiset matkustajat samoissa apaattisissa asennoissaan tuijottaen tyhjyyteen tai kännykkään. Samat selvitymisstrategiat, pysy pystyssä tai tallaudu!

 

Kaksi viikkoa jaksoin. Sitten mittani tuli täyteen. Siitäkin huolimatta, että olin ehtinyt ostaa työmatkakortin. Se maksoi 42 euroa ja sillä rahalla olisin todennäköisesti saanut nastarenkaat pyörääni.

 

Nyt kuljen taas omalla autolla, sillä vaikka istun ruuhkassa, saan istua siinä omassa rauhassani, kukaan ei aivastele eikä yski naamalleni, minun ei tarvitse pelätä kaatumista ja tallautumista eikä varsinkaan kukaan eikä mikään seiso persettäni vasten, en ole niin sosiaalinen ihminen että tuntisin sellaisen mukavaksi. Pystyn itse huolehtimaan kiihdyttämisestä ja jarruttamisesta ja tekemään ne itselleni miellyttävästi.
Vaikka kaupunki kuinka haluaa vaikeuttaa elämääni ja autoiluani, aion jatkaa sitä niin kauan kuin on yleisiä teitä kuljettavana ja bensaa myydään vapaasti.
Jotta julkisesta liikenteestä saadaan oikeasti houkutteleva vaihtoehto, paljon pitää muuttua. Toinen - ja erittäin todennäköinen suomalainen vaihtoehto - että ihmiset pakotetaan käyttämään julkista liikennettä. Meillähän mitään ei saa tehdä vapaaehtoisesti houkuttelevaksi. Nytkin varmaan jossain pohditaan uutta lakia tai asetusta, jolla ihmisiä voidaan pakottaa ja kieltää.

Minä olen nyt julkista liikennettä kokeillut ja valintani sen perusteella tehnyt.

Paskat hiilijalanjäljestäni.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Terhveisiä Oulusta ja samansuuntaset ajatukset, julkista en viitti enkä voi käyttää!

Heli Hämäläinen

Mitoitus noiden bussien seisomapaikoissa on varmasti jonkin pienemmän ihmisen mukaan. Väitän, ettei bussissa seistä enää mukavasti mikäli käytäväpaikoilla istuvat pursuavat käytävälle ja bussissa on sen tyyppihyväksynnän mukainen määrä seisovia matkustajia. Ihmiset ovat sen verran ylipainoisia.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Näin se on. Seisomapaikkoja on yleensä mitoitettu suunnilleen saman verran kuin istumapaikkoja. Silloin kun bussissa seisoo se 41 ihmistä, tunnelma on aika ahdistava. Aika usein on sellaisessakin sillipurkissa saanut istua ruuhka-aikoina. Tuo on kyllä pahempi vaihtoehto, että bussi on ehtinyt jo täyttyä ennen kuin oma pysäkki tulee vastaan. En tiedä, miten jotkut jaksavat joka päivä keikkua siellä käytävällä.

Seppo Hildén

Pääkaupunkiseudulla busseilla sama vika, kaikki kuskit pyrkii järestään ajamaan kun olis jossain pikataipaleelle. Kova kiihdytys ja jarrutus seuraileee toisiaan.

Toimituksen poiminnat